Kuun kurja puoli

Aamupäivästä käynnistynyt väsymyksen sekä kuumeen nousemisen tuoma viipyilevä tunnelma antaa aivan uudenlaista väriä Nethackin pelaamiselle.

Joel on kirjottanut blogiinsa runoutta, joten minun on nyt vastattava haasteeseen Arthur Rimbaud(Jack Keroac?)-henkisellä modernilla sonetilla:

Tanssimestari Kuolema ja hänen rakas vaimonsa
Maailmanpalo katsovat kokolattiamatollaan maatessaan Kuninkaan ensialkelia.
Jalat, kädet, suudelmat, mielet, vainot ja viikunat ja Kuningas nostaa kätensä juhlien päättymisen merkiksi. Miksi Kuningas itkee ja vaikeroi; hänen laulussaan kulta soi ja kädessään on kaunis lasirengas.

Kuninkaan nuoruus on suuremmoinen kesä, hän kohottaa kätensä ja levittää suuren sylinsä; hänen sylinsä on nuoruuden vimma ja kuoleman vietti. Tanssimestari palvoo häntä uskollisesti: kuolemalta varjelee, totuuden torjuu. Kuningas ei elä itseään varten vaan vuoksi toisten kätten.

Millainen on ajan loppu? Miksi täällä ei ole ketään? Milloin te annatte minun katsoa valtakuntaani? Eikö arvovaltani ole mitään? En jaksa enää tähtiä laskea. Luen satuja orvokeista ja siitä, kuinka vuosia sitten vanhat miehet olivat aivan liian vakavissaan. Maailmanpalo hymyilee hiljaa ja itkee illalla vasten Tanssimestarin olkaa: hän on liian nuori, ei hän voisi ymmärtää kuinka maailma teki huorin ja jätti meidät tänne yksin rikkänäisten junien keskelle.

Lopulta Kuningas kohottaa nyrkkinsä raivossaan ja murhaa paraatimiekallaan Tanssimestarin ja Maailmanpalon jättäen jälkeensä vain tyvenen salon. Viimein palatsin ovet avautuvat ja elävien kansoista julkeimmat nauravat raunioitunutta pääkatua pitkin kävelevälle kuninkaalle: "Täällä hän viimein on! : katso kuinka lapseni ovatkaan kauniita, hänet on nimetty Sinun mukaasi!". Kuningas katsahtaa maassa lepävään peilinkappaleeseen kylmin silmin. Palatsin hän ei palannut enää ikinä, kadulla, sienipilven alla Kuningas vieläkin nukkuu ja puristaa sylissään kaunista lasirengasta huulillaan orvokkisatujen sanoja.

Tanssimestarin laulussa Kuninkaan loppu on kaunis, Tanssimestarin laulussa Kuningas ei itke, Tanssimestarin laulussa Kuningas loppuu maailman jälkeen.

Se, minkä nostin ilmaan ei ollutkaan oma käteni; hän todellakin on hylännyt kaiken

Yöllä sivellessäni kirvelevää poskeani Bepanthenilla ilmeni tajunnassani kutkuttava idea: (salaisuus) uni tuli, minä menin.

Unet olivat levollisia ja jättivät minut yksin pyörimään sänkyyni. Kello 10.00 tänä aamuna olin hammaslääkärin vastaanotolla. Hammaslääkäri penkoi epäkeskoa hammasrivistöä; ensi keskiviikkona minulta poistetaan viisaudenhammas(peikko). Pengonta tuotti tuskaa ja toiveistani huolimatta suuhuni purskutettiin sitä ikävänmakuista baananitahnaa. Läheinen perheravintola McDonalds höyrävine patoineen jäi ikävä kyllä kokematta. Noh ! Ehkä jokin toinen kerta sitten : )

Ilma on kylmä ja minä värisen, ikävyyksien onnistumista ja hyvinpitelyn anatomiaa pohdin kun dekonstruktoin vastaatulevan valomainoksen symbolikielen ihan vain todistaakseni kuinka vitun älykäs olen. Selkääni painaa Karhulta haettu basso ja lopulta basso taipuu käteeni notkeasti kuin rautakanki.

Mieltäni piinaa jäytävä epätoivo tulevasta keväästä ja jo kuukauden päästä siintävistä hetkistä jolloin jatko-opiskelupaikka tulisi olla selvillä. Mulla ei oo harmainta aavistusta,mut kui hyvä veto olis mennä opiskelemaan estetiikka humanistiseen tiedekuntaan :D ! Ajatuksieni jaksonajan ajan pyöritän samaa kehää kunnes lopulta heitän sen pois ja keskityn kuuntelemaan kuulokkeista korviini ryöppyävää reggaeta jossa tunnelma on "chilli" kuten Helsinkiläisen nuorison suomi-englanti-stadin slangi sekasotkussa tavataan sanoa.

Kun asetin ensimmäisessä blogitekstissani tavoitteekseni näyttää kärpäselle tie kärpäspullon on nyt tullut aikaa asettaa toinen tavoite: prosessin jälkeen on hylättävä ne keinot, joilla siinä onnistuin ja nähtävä kielellinen todellisuus muunakin kuin pelkkänä esteettis-assosatiivisena mielikuvaverkkona. (Hän (minä) on (Kantilainen syy-seuraus olettamus)todellakin (aidosti, vailla epäilystä) hylännyt(viallinen metodi) kaiken(lauserakenteen vuoksi suuntautuu menneeseen, "kaikkea" ei "hylätä" ellei sitä ole jo ollut(kielellä ei voi viitata kielen ulkopuoliseen) joten kaiken oli jo aiemmin oltava jotta lauseessa olisi tavanomaiseen kielenkäyttöön sisältyvä olemassaolo-olettamus, hylätä sanan merkitys oletetaan sen tavanomaiseksi esteettis-assosatiivis/konnottiivisessa viitekehyksesessään)); täydellinen(äärellinen) Wittgenstein-parodia ja se on minun tieni.

Kaikista helpointa on ironisointi, siksi minäkin kirjotan blogia.

Julma antura, Pasi.

Elämästä inspiroituneena, kuolemasta kaikonneena avaan uuden taidenäyttelyni runoin sanoin "Julkinen päiväkirja; pölyisten silmieni puhdistusneste." Avauspuheenvuorossa on hyvä aina esitellä tulevien kirjoituksieni tavoitteet: tehtäväni on näyttää kärpäselle tie kärpäspulloon.

Ironisaattori on laite, joka varastoi ironiaenergiaa napojensa väliin. Napojen välillä hyrräävät ironiahiukkaset hypähtelevät välillä pois marssivahvuudesta pyrkien luomaan ironiakenttää ihmisten välille estämään tavanomaisen kanssakäymisen. Ironisaattorin käyttöä humalassa tulisi välttää ilman aikuisen valvontaa.

Entä sitten maailman navat? Todelliset ja ainoat kauneusarvot löytyvät kielenkäytöstä merkityssuhteineen, on olemassa esteettistä ja filosofista kielenkäyttöä.

Jääkiekkorintamalla tapahtuu hurjia: miestä Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen vahvuudesta miestä lakoaa kuin heinää. Viimeisinpänä loukkaantui Jere "Balls of steel" Lehtinen, trendi huolestuttava mutta samalla murheellinen.

Visa-niminen herrasmies tumppasi eilen savukkeensa poskeeni. Poskeni ei ole nyt kaunis, onneksi Visa oli ruma.

Ensimmäinen päiväkirjamerkintäni päättyy murheen toteamukseen: olen nyt tehnyt saman kuin Joel ja Santeri. Minä kirjoitan blogia.